Historiaa
Linnoitussuunnitelmien kehitysSaksalaisten hyökkäyksen viipyessä ryhdyttiin Helsingin ympäristössä kehittämään linnoitteita kestävämpään ja pysyvämpään suuntaan. Kiireessä tehdyistä kenttälinnoitteista siirryttiin kivimuurausten kautta betonisiin taisteluhautoihin ja tuliasemiin. Sotakokemukset Ranskasta ja Venäjän länsirintamalta kuitenkin osoittivat etteivät siihenastiset linnoitusrakenteet kestäneet nykyaikaisten aseiden vaikutusta. Koska sodan johdosta oli rakennusmateriaaleista jatkuvaa pulaa, siirryttiin suurten miehistösuojien, puhelinkeskusten ja ammussuojien rakentamisessa yhä enemmän kallioon louhittuihin luoliin. Tämä näkyy hyvin itäisellä rintamanosalla, jonka linjausta alettiin korjata alkuvuodesta 1916. Luolarakenteita on erityisen paljon Mustavuoren, Kivikon ja Malmin alueilla.
Ormusmäen sijainti Malmilla rautatien ja maantien risteyksen tuntumassa.Linnoitustaktinen suunnittelu
Ormusmäki, kohde XI:2, on Malmin linnoitteista uloimpia ja se on muodostanut parin radan pohjoispuolella sijaitsevan kukkulan kanssa. Alueen linnoitteiden tarkoituksena on ollut sulkea sekä Helsingin pitäjän kirkonkylästä tuleva maantie että pohjoisesta Helsinkiin johtava rautatielinja. Lisäksi Malmin ja Kivikon tukikohtien välistä on tullut kaupunkia kohti vanha Porvoon tien linjaus.
Malmin ympäristö venäläisen sotilaskartan mukaan. Ormusmäen linnoitteet puuttuvat kartasta.Malmin suunnalla on voinut hyvin hahmottaa maastoa hallitseviin kukkuloihin perustuvan linnoittamistavan. Kukkulat linnoitettiin vahvasti, joka suuntaan puolustautuviksi erillisiksi yksiköiksi, jotka kuitenkin huolellisesti laadittujen suunnitelmien mukaan muodostivat kukkuloiden välille voimakkaita tulisulkuja ja suojasivat toistensa etumaastoa. Hyökkäävän vihollisen pitämiseksi mahdollisimman pitkään tulivaikutuksen alla oli varustukset yleensä ympäröity monimutkaisilla piikkilankaesteillä, mutta Malmin uloimpien linnoitteiden osalta tämän toteuttamisesta ei ole tietoa.
Yksityiskohtaisempi kartta Ormusmäestä ympäristöineen.Vaikka Helsingin maalinnoituksen itäisen rintamanosan rakennustyöt ovat jääneet keskeneräiseksi, on tukikohdissa ja laitteissa havaittavissa kehitystyötä, joka puuttuu pohjoisen rintamanosan ensimmäisestä linjasta ja etenkin läntisestä rintamanosasta lähes kokonaan. Tärkeimmät uudistukset ja parannukset ovat seuraavat:
- Kallioon louhitut vahvat luolarakenteet
- Kallioon louhitut sivustatulitykkiasemat eli kaponieerit
- Linnoitetun vyöhykkeen syvyyden kasvu
Näiden lisäksi oli venäläisillä linnoittajilla suunnitelmissa rakentaa maarintamalle panssarikomentotornien ketju hallitseviin maastonkohtiin. Työt näiden komentopaikkojen osalta ovat jääneet pääosin suunnitteluasteelle. Merkkejä rakennustöiden aloittamisesta kuitenkin on kaupunkiin johtavien teiden lähistöltä Pitäjänmäeltä ja Kivikosta, mahdollisesti myös Leppävaarasta ja Malmilta.
Ormusmäen asemien tulisektorit. Sektorien pituudet eivät vastaa todellista ampumaetäisyyttä.Rakentaminen
Töiden tarkka ajoittaminen on hankalaa arkistomateriaalin hajanaisuuden ja puutteellisuuden vuoksi, mutta ilmeisesti rakennustyöt Malmin suunnalla ovat alkaneet keväällä 1916. Malmin alueen linnoitteiden rakentamisen järjestelyistä vastasi työmaakonttori No.4 Pukinmäki, jonka alueena oli ilmeisesti lohko Vantaanjoesta Kivikkoon. Pukinmäen konttori oli aloittanut linnoitustyöt linjalla hautausmaa, Pihlajamäki, Pukinmäki jo keväällä 1915. Linnoituksen puhelinverkossa Malmin alueen tukikohdat oli liitetty Viikin keskukseen (syksy 1916). Raporteista ja muista papereista päätellen ovat työt edistyneet varsin pitkälle jo kesällä ja syksyllä:
- raportissa helmikuun lopulla kerrotaan, että Malmilla on työväkeä 1000 miestä
- käskyssä toukokuun puolessa välissä on 462. Starizkagon rykmentti saanut vastuulleen tukikohdat III, IV, VIII, IX, X, XI ja XII, mukana siis myös Malmin tukikohta,
- toukokuun lopulla raportissa työvoiman tarpeesta eri työmaille on mainittu lisäksi tarvittavan 1,5-3 tonnin kuorma-autoja, joista Pukinmäen työmaakonttorin käyttöön tarvittaisiin 2 kpl,
- elokuun alussa 1916 on tukikohdan XI kolmeen kohteeseen toimitettu puutavaraa ja sementtiä,
- syyskuussa -16 on kaponieeri Malmin aseman lähellä sijaitsevassa taisteluasemassa ollut niin pitkällä että sinne voitiin sijoittaa 2 kpl 57mm kaponieeritykkiä
Tarkastuskertomuksessa elokuun lopulla 1916 on kuitenkin todettu Malmin ja Pukinmäen tukikohtien olevan puutteellisesti rakennettuja, erityisesti Malmilta Vantaanjokeen. tukikohdista puuttuvat betoniset miehistösuojat, tarpeellinen määrä konekivääriasemia, mahdollisuus tukea tulella viereisiä taisteluasemia jne. Tämä pitääkin paikkansa muualla paitsi juuri Ormusmäen ympäristössä. Vallankumous kuitenkin esti korjaamasta havaittuja puutteita ja viimeistelemästä Ormusmäen linnoitteita. Viimeiset raportit Pukinmäen ja Malmin alueelta ovat helmi-maaliskuulta 1917, jolloin on tehty räjäytystöitä Malmin taisteluasemissa.
Linnoitustyöt keskeytyivät kaikilla työmailla maaliskuun vallankumouksen yhteydessä 1917. Työmaita yritettiin käynnistää vielä tämän jälkeenkin, mutta rahoituksen puuttuessa olivat suoritetut työt lähinnä viimeistely- ja korjaustöitä. Muutamilla työmailla muodostivat työntekijät työosuuskuntia, jotka tekivät Venäjän armeijan ja Viaporin linnoituksen kanssa itsenäisesti urakkasopimuksia, mutta edellisvuosien kaltaista rakennustoimintaa ei enää saatu aikaan. Itäisellä rintamalla jatkettiin rakennustöitä vähäisessä määrin vielä syksyllä 1917. Malmilla mainitaan suoritetun kytkentätöitä puhelinkeskuksessa vielä kesällä 1917.
Linnoitustyöt eivät sujuneet Malmillakaan vahingoitta: arkistosta on löytynyt 11.7.1917 päivätty vahinkoarvio huvilan Ormusbacken N.5 kärsimistä vahingoista tunnelin räjäytystöiden yhteydessä. Huvilasta rikkoutui 20 ikkunaruutua, osa -vesikattoa sekä paloportaat.
Tapahtumia MalmillaTöiden loputtua jäi Malmillekin runsaasti työtöntä työväkeä, mistä seurasi levottomuutta ja rikollisuutta. Vakavimpia selkkauksia olivat elokuussa sattuneet kunnantalon piiritys ja sitä seuranneet valkokaartilaisten epäonnistuneet rankaisuretkikunnat, missä yhteydessä oli myös laukaustenvaihtoa.
Tilanne parani vasta syksyllä 1917 työväen järjestyskaartien perustamisen myötä. Vielä helmikuussa 1918 oli Malmilla paljon työttömiä, vaikka suurin osa muualta tulleesta työväestä palasi kotiseuduilleen jo edellisenä syksynä.
Venäläiset joukko-osastot luovuttivat muodostetuille punakaarteille vartioitavaksi aseita ja sotilasomaisuutta. Malmilta kerrotaan venäläisten sotilaiden poistuneen joulukuussa 1917.
Kansalaissodan aikana oli punakaarti aktiivisena myös Malmilla. Malmilla sijainneet patterit 70, 71, 72 ja 73 sekä pattereilla ollut sotilasomaisuus otettiin punakaartille maaliskuun alussa. Venäjän armeijan joukko-osastoja lakkautettiin ja tässä yhteydessä eräs selvittelykomissio kyseli myös punakaartille lainatun aseistuksen perään. Vastauksessaan 13.3.1918 Malmin punaisen kaartin esikunta ilmoittaa ettei vielä voi palauttaa 3-tuuman venäläistä pikatykkiä koska tarvitsee sitä harjoituksia varten.
Punakaartin järjestyksenpito Malmilla päättyi huhtikuussa 1918, kun saksalaiset ryhmittyessään Espoon kirkolla lähettivät pienemmän osaston katkaisemaan rautatieyhteyden Helsingistä pohjoiseen pääjoukon edetessä Turun radan suunnassa kohti kaupunkia. Lähetetty osasto eteni vanhaa Viipurintietä Helsingin pitäjän kirkonkylään ja miehitettyään sen lyhyen laukaustenvaihdon jälkeen valtasi pian myös Tikkurilan aseman tulitaistelun jälkeen. Tämän jälkeen osasto ryhmittyi hyökkäämään Malmille kirkonkylän ja rautatien suunnasta kohdatakseen vihollisen, joka paikkakuntalaisten kertoman ja salaa kuunnellun puhelinkeskustelun mukaan oli asettunut vahvoihin asemiin Malmille. Ilmeisesti tieto saksalaisten pääjoukon hyökkäyksestä Helsinkiin kuitenkin laimensi punaisten taistelutahtoa niin, että taistelut Malmilla rajoittuivat lyhyisiin laukaustenvaihtoihin. Saksalaiset saavat Malmilta saaliiksi 4 raskasta ja 6 kevyttä tykkiä. Saksalaisten varovaisuudesta kertoo kuitenkin Ormusmäen itäisen luolan oveen ammuttu konekiväärisarja, jolla on ilmeisesti kehotettu luolaan suojautuneita punaisia antautumaan. Samanlaisia luodinreikiä on löytynyt luolan ovesta myös Leppävaaran suunnalla, missä taistelut olivat ajoittain melko kiivaita.
Linnoitteet ja asutus
Malmin aseman ympäristössä oli 1910-luvulla jo runsaasti huvila-asutusta ja Malmin-Tapanilan alueen teollisuuden tuomaa työväestön asutusta. Olemassa oleva rakennuskanta ilmeisesti haittasi alueen linnoitusrakentamista ja tästä syystä on Malmin alueen työt aloitettu melko myöhäisessä vaiheessa. Malmin alueen linnoitteet ovat jääneet muihin rintamanosiin verrattuna melko hajanaisiksi ja puutteellisiksi. Kokonaisuuden hahmottamista kuitenkin haittaa myös asutuksen voimakas kasvu 1920-luvulla, jolloin osa linnoitteista jäi tonttialueille ja peitettiin.
Peittämisen lisäksi linnoitteita on myös tuhottu kun on pelätty irtolaisten pesiytyvän suojahuoneisiin ja varsinkin 1930-luvulla suoritetun järjestelmällisen romuraudankeräämisen yhteydessä. Helsingin maarintaman varustukset inventoitiin 1938 selvitettäessä mahdollisuuksia sijoittaa sodan syttyessä sotatarviketeollisuutta tyhjillään oleviin kallioluoliin. Tässä yhteydessä on myös Ormusmäen luolat mitattu ja piirretty huolellisesti. Sotien 1939-45 aikana on suurin luola (L1) ja läntinen luola (L3) kunnostettu ja varustettu uusilla ovilla ja muurattu ylimääräisiä kulkuaukkoja umpeen. Luolien käyttötarkoituksesta ei kuitenkaan ole tietoa.
Nykyisellään ovat Malmin alueen linnoitteet jääneet pahasti asutuksen ja liikerakentamisen puristukseen. Ormusmäen lisäksi on Malmin aseman ympäristössä jäljellä vain muutamia katkelmia jo alkujaankin hajanaiseksi jääneestä linnoitusjärjestelmästä. Ormusmäellä ympäristön vaikutus näkyy roskaamisena ja graffiteina. Erityisesti luolat ovat vuosikymmenien aikana keränneet runsaasti romua ja jätettä, vaikka sitäkin on ilmeisesti jossain vaiheessa siivottu pois.
Luolien rotkot on ympäröity verkkoaidoin, joiden tehtävänä on rajoittaa kulkua myös itse luoliin. Tämä ei kuitenkaan ole alueen nuorisoa estänyt, sillä aitoihin on ilmestynyt runsaasti aukkoja. Tasapainon löytäminen turvallisen asuinympäristön ja lain suojaaman kiinteän muinaisjäännöksen säilymisen välillä on hankalaa, mutta ei välttämättä mahdotonta. Kompromissina voisi harkita koko mäen ympäröimistä aidoin ja varoituskyltein ja kulun ohjaamista mäelle porttien kautta turvallisia reittejä. Itse mäellä kannattaisi keskittyä vain putoamisvaaran vähentämiseen rotkoja ympäröivin aidoin, koska kulkua luoliin ei voi täydellisesti estää tuhoamatta linnoituskokonaisuutta. Teräs- tai puuportaat ja -kaiteet sopivissa kohdissa tekisivät tutustumisen mielenkiintoiseen ja vaikuttavaan historialliseen muistomerkkiin turvalliseksi ja nykyistä helpommaksi, jolloin se voisi toimia esimerkiksi kaupunginosan historiapolun tai vastaavan yhtenä osana.
© 2003
